Sundellin puutarhan historia

Yrityksen perustivat Mirja ja Hannu Sundell vuonna 1984. Pinta-alaa kasvihuoneilla oli tuolloin alle 100 neliötä. Tuotannossa oli kesäkukkia ja vihannesten taimia ja myynti tapahtui Turun kauppatorilla niin sanotuissa maalaisten penkeissä.

Vuonna 1990 tuotantoa laajennettiin ja uusi 240 neliön kasvihuone rakennettiin.

Vuonna 2000 puutarhan myynti siirtyi kauppatorille vakituiselle kukkamyyntipaikalle ja samalla rakennettiin uusi 480 neliön kasvihuone.

Vuonna 2012 Mirja ja Hannu siirtyivät eläkkeelle ja yrityksen vetovastuu siirtyi Arno Sundellille.

Vuosina 2013 – 2015 vanhat kasvihuoneet remontoitiin vastaamaan paremmin nykytarpeita huomioiden energiatehokkuus. Kasvihuoneisiin asennettiin energiaverhot, sekä suljettu kastelujärjestelmä.

Vuonna 2017 nousi uusi orvokkihuone puutarhalle. Uuden huoneen myötä puutarhan pinta-ala kasvoi 899 neliöön.

Syksyllä 2020 puutarhan varastorakennus remontoitiin kauttaaltaan vastaamaan nykytarpeita ja kasvanutta kysyntää suoraa puutarhalta. Remontoituun varastoon nousi jouluksi käyttöönotettu puutarhamyymälä, jonka yhteydessä sijaitsee täysin uusittu kylmiö sekä varastotilat.



Yhteystiedot

Sundellin Puutarha
Vallaistentie 346
23100 Mynämäki
avoinna
ma-pe: 10.00 – 19.00
la: 10.00 – 15.00


puh. 040-7239581

katso sijainti kartalta